Kaisa Häkkinen
| Kaisa Häkkinen | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 17. marraskuuta 1950 Kouvola |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Ammatti | suomen kielen emeritaprofessori, tieteen akateemikko |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Helsingin yliopisto (FK 1973), Turun yliopisto (FL 1978, FT 1984) |
| Instituutti | Turun yliopisto |
| Tutkimusalue | mm. suomen kielen kehitys, sanojen etymologia |
| Palkinnot | SVR R I, Elias Lönnrot -palkinto (1984), Suomalais-Ugrilaisen Seuran ja Kotikielen seuran väitöskirjapalkinto (1984), Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen (2002-), tiedonjulkistamisen valtionpalkinto (2005), tietokirjailijapalkinto (2005), vuoden professori (2007), tieteen akateemikko (2020) |
Kaisa Mervi Maritta Häkkinen (o.s. Ranta, s. 17. marraskuuta 1950 Kouvola)[1][2] on suomalainen kielitieteilijä ja tieteen akateemikko (2020–).[3][4] Hän on työskennellyt aiemmin Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaanina ja opettanut suomen kieltä ja kielikunnan historiaa. Elokuussa 2015 Häkkinen jäi eläkkeelle suomen kielen oppiaineen esimiehen ja suomen kielen professorin virasta.[5] Tieteen akateemikoksi hänet nimitettiin marraskuussa 2020.[3] Häkkisen mielenkiinnon kohteita ovat muun muassa suomen kirjakielen ja sen sukukielten historia, etymologia sekä fennistiikan ja fennougristiikan oppihistoria. Häkkinen on kirjoittanut lukuisia tietokirjoja ja suomen kielen oppikirjoja.[5]
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Häkkinen kirjoitti ylioppilaaksi Kouvolan yhteiskoulusta vuonna 1969. Hän aloitti opinnot Helsingin yliopistossa samana syksynä pääaineenaan suomalais-ugrilainen kielentutkimus ja sivuaineina kotimainen kirjallisuus, fonetiikka ja yleinen kielitiede. Lisäksi Häkkinen opiskeli hieman myös kansanrunoudentutkimusta ja Rooman kirjallisuutta. Hänen fennougristiikan opettajanaan toimi professori Aulis J. Joki. Muita opettajia olivat muiden muassa Mikko Korhonen ja Pekka Sammallahti. Häkkinen teki pro gradu -työnsä jo kolmannen opiskeluvuoden keväällä ja siirtyi syksyllä 1972 Turun yliopistoon suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen assistentiksi. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1973 Helsingin yliopistosta.[2]
Jatko-opinnot ja itsenäisen tutkimustyön Häkkinen aloitti Turussa Alho Alhoniemen johdolla. Fonetiikan opintoja hän jatkoi Kalevi Wiikin oppilaana. Vuonna 1978 Häkkinen valmistui filosofian lisensiaatiksi. Hän toimi assistenttina vuoteen 1979 ja uudelleen vuosina 1981–1982. Vuodet 1979–1981 Häkkinen hoiti Turun yliopiston yleisen kielitieteen apulaisprofessuuria ja vuonna 1983 suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professuuria. Vuonna 1984 hän toimi jonkin aikaa Suomen Akatemian nuorempana tutkijana ja väitteli samana vuonna suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen oppiaineesta väitöskirjalla Suomen kielen vanhimmasta sanastosta ja sen tutkimisesta.[2] Hän on tai on ollut Turun yliopiston (1987–99), Helsingin yliopiston (1991–) ja Åbo Akademin (1999–) dosentti.[1]
Syksyllä 1984 Häkkinen siirtyi suomen kielen apulaisprofessoriksi Åbo Akademiin. Vuosina 1993–1996 hän toimi suomen kielen ja kirjallisuuden professorina. Turun yliopiston suomen kielen professorina hän aloitti syyslukukaudella 1999. Vuosina 1992–1993 ja 2001–2002 Häkkinen toimi Suomen Akatemian varttuneena tutkijana. Hän oli Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani ja yliopiston hallituksen jäsen vuosina 2004–2009. Tiedekuntaneuvoston jäsen Häkkinen oli 2000–2009 ja suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen laitosneuvoston jäsen vuosina 1999–2009.[2]
Tutkimuskohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Häkkinen tunnetaan erityisesti suomen kielen kehitystä koskevista tutkimuksistaan sekä niistä kertovista teoksistaan. Häkkinen on ollut erityisen kiinnostunut esimerkiksi vanhoista suomalaisista sanoista ja pyrkinyt selvittämään niiden alkuperän. Tutkimuksen kohteisiin on kuulunut myös se, miten ja millaisiksi sanat ovat muodostuneet ja millaisia muunnelmia niistä on käytössä nykyään.
Lähes jokainen kielitieteen opiskelija Suomessa törmää Häkkiseen jossain yhteydessä. Hänen teoksensa Kielitieteen perusteet on valittu suomen sekä suomalais-ugrilaisten kielten laitoksen pääsykoekirjaksi lähes kaikkiin yliopistoihin useamman kerran peräkkäin. Kirja tarjoaa kattavan pohjatiedon kielitieteen osa-alueista ja johdattaa kielitieteelliseen ajatteluun.
Tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Häkkinen on saanut monia tunnustuksia työstään. Hänelle on myönnetty muun muassa Elias Lönnrot -palkinto vuonna 1984, Suomalais-Ugrilaisen Seuran ja Kotikielen Seuran väitöskirjapalkinto vuonna 1984, tiedonjulkistamisen valtionpalkinto vuonna 2005 kirjasta Linnun nimi ja Suomen tietokirjailijat ry:n tietokirjailijapalkinto vuonna 2005.[1][5] Kirjoittamistaan kirjoista Häkkinen pitää suosikkinaan juuri Linnun nimi -kirjaa.[5]
Häkkinen on ollut Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen vuodesta 2002.[1][6] Hän on Suomen valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan ritari ja toimi Professoriliitton vuoden professorina vuonna 2007.[1][7] Marraskuussa 2020 tasavallan presidentti nimesi hänet tieteen akateemikoksi.[3] Greifswaldin yliopisto ilmoitti tammikuussa 2021 nimittävänsä Häkkisen kunniatohtoriksi osana Greifswaldin yliopiston suomen kielen lehtoraatin 100-vuotisjuhlallisuuksia lokakuussa 2021.[8]
Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Mistä sanat tulevat: Suomalaista etymologiaa. Tietolipas 117. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1990 (3. painos 2006). ISBN 951-717-595-7.
- Agricolasta nykykieleen: Suomen kirjakielen historia. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19028-4.
- Suomalaisten esihistoria kielitieteen valossa. Tietolipas 147. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1996. ISBN 951-717-855-7.
- Kielitieteen perusteet. Tietolipas 133. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994 (7. painos 2007). ISBN 951-717-820-4.
- Suomalaisen oppikirjan vaiheita. Helsinki: Suomen tietokirjailijat, 2002. ISBN 951-96737-5-X.
- Suomen kielen historia. 1, Suomen kielen äänne- ja muotorakenteen historiallista taustaa. 3. uudistettu painos. Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja 69. Turku: Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitos, 2002. ISBN 951-29-2190-1.
- Häkkinen, Kaisa: Linnun nimi. toim. Linnilä, Kai & Savikko, Sari. Helsinki: Teos, 2011. ISBN 978-951-851-434-6.
- Nykysuomen etymologinen sanakirja. WSOY sanakirjat. Helsinki: WSOY, 2004 (4. painos 2007). ISBN 951-0-27108-X.
- Kaisa Häkkinen ja Terttu Lempiäinen: Agricolan yrtit. Mikael Agricolan Rucouskirian terveyttä tuovat kasvit, niiden esiintyminen ja käyttö 1500-luvulla. Turku: Kirja-Aurora, 2007. ISBN 978-951-29-3192-7.
- Kaisa Häkkinen ja Terttu Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun – Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan. Helsinki: Teos, 2011. ISBN 978-951-851-358-5.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Suomen professorit 1640–2007, Professoriliitto, (ISBN 978-952-99281-1-8 ja 978-952-99281-2-5, viitattu 27 marraskuuta 2020), s. 207
- ↑ a b c d Vaittinen, Tanja: Kaisa Häkkinen 60 vuotta (pdf) Suomalais-Ugrilainen Seura. Viitattu 26.3.2016.
- ↑ a b c Tieteen uudet akateemikot 27.11.2020. Suomen Akatemia. Viitattu 27.11.2020.
- ↑ Akateemikko Kaisa Häkkinen 27.11.2020. Suomen Akatemia. Viitattu 27.11.2020.
- ↑ a b c d Kuusela, Anna: Koko ura kielen kimpussa. (Sunnuntaivieras.) Turun Sanomat, 7.6.2015, 111. vsk, nro 154, s. 20. Turku: Turun Sanomat Oy. ISSN 0356-133X.
- ↑ Suomalaisen Tiedeakatemian varsinaiset jäsenet 2.9.2014. Suomalainen Tiedeakatemia. Viitattu 2.7.2015.
- ↑ Kaisa Häkkisestä vuoden professori 18.1.2008. Turun yliopisto. Viitattu 2.2.2008.
- ↑ Mediatiedote uni-greifswald.de. Viitattu 7.4.2020.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kaisa Häkkinen Kustannusosakeyhtiö Teoksen sivuilla
- Kaisa Häkkinen Turun yliopiston sivuilla
- Esittelyssä professorit (pdf) (Turun yliopiston suomen kielen ainejärjestön lehden johdantonumero uusille opiskelijoille, s. 10, arkistoitu sivu) Kieleke 2005.
| ||||||||||||||||||
